Vuokralta halutaan nyt omistusasuntoon
Vuokralaiset ovat innostuneet hankkimaan vuokra-asunnon sijalle omistusasunnon. Kiinteistömaailman tutkimus kertoo asuntonäytöissä käyneen helmikuussa innokkaiten ensimmäistä asuntoa hankkivat sekä vuokralla asuvat.
Kiinteistökauppa on muuttanut hieman luonnettaan, sillä nämä kaksi ryhmää vastasivat reilusti yli puolesta myös toteutuneista kaupoista. Vuokralaisesta omistajaksi siirtyjiä oli noin kaksikymmentä prosenttiä, käytännössä kuitenkin hieman enemmän, sillä kaikki eivät näy tilastoissa. Sama koskee myös ensiasunnon ostajia: ostaja ei näy tilastoissa mikäli on yli 40 vuotias, sillä verovapaus ei enää koske yli 40 vuotiaita.
– Ehkä vuokra-asumisen suhteellinen edullisuus verrattuna omistusasumiseen on pienentynyt, toimitusjohtaja Tommi Rytkönen Kiinteistömaailmasta sanoo. › Continue reading