Sivutuloja – Mistä ylimääräistä rahaa?
Lähes kaikki meistä pitävät rahasta. Ylimääräinen raha kukkarossa on aina mukavasta, mutta usein palkkatyön mukana tulevat tienestit menevät asuntolainan, laskuihin, lasten harrastuksiin ja ruokaan. Moni miettiikin syksyn ja joulun uhkaavasti lähestyessä, että miten rahoittaisi vuosittaisen matkan etelän lämpöön pahimpina paukkupakkasina tai nauttisi koko perheen voimin kylpylämatkasta kotimaassa pidennettynä viikonloppuna. Tässä muutamia vinkkejä, miten voi oikeiden päivätöiden lisäksi ansaita hieman lisätienestiä sivutuloilla.
Useimmat meistä haluaisivat hieman lisätienestiä eli sivutuloja, joilla voisi esimerkiksi kustantaa itselleen ja perheenn lomamatkan auringonlämpöön. Pientä sivutienestiä voikin ansaita kohtuullisen helposti tekemättä useampaa työtä. Tässä muutamia hyviä vinkkejä, joilla jokainen meistä voi ansaita hieman lisää itselleen. Lisää sivutuloista ja lisätienesteistä voi lukea esimerkiksi Tienaarahaa.eu – sivuilta.
Marjojen poimiminen on verovapaata tuloa
Elokuu on loistavaa aikaa poimia marjoja. Sopivasti kypsyneet, ja ehkä jollain alueilla jo hieman hallankin puremat marjat ovat niin ihmisten kuin eläintenkin herkkua. Suomessa marjojen poimiminen kansallinen harrastus, ja se kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Valtiovalta on myös armahtanut marjat veroista, joten marjoista saatu tulo on verovapaata. Marjoja kannattaakin poimia, sillä terveellinen ruoka on nyt muodissa ja omasta metsästämme löytyvä mustikka on yksi kovimmista “superfoodeista” mitä tällä hetkellä on löydetty. Erityisesti mustikan, lakan ja tyrnin kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti ja niistä voikin pyytää kovaa kilohintaa. Marjoja voikin poimia hyvällä omalla tunnolla, sillä suurin osa maamme metsissä olevista marjoista päätyy eläinten suihin. Marjastajista valtaosa käyttää marjat itse, ja ainoastaan 10% marjanpoimijoista myy keräämiään marjoja.
Myy omaisuutta, jota et käytä
Ihmisillä on valtava määrä omaisuutta kotonaan. Ihmisen tarve keräillä ja säilöä esineitä periytyy ajalta, jolloin ihmisen oli hengissä pysyäkseen elintärkeää pitää huolta omasta omaisuudestaan. Nykyään esineiden keräily ja maallisen omaisuuden valtava määrä voi johtaa suurempineliöisen asunnon tarpeeseen(ja sitä kautta suurempiin asumiskustannuksiin) sekä pahaan hermoromahdukseen. Myy siis pois vanhat vanhat vaatteet, huonekalut jotka eivät silmääsi miellytä ja siirrä elokuvat sekä musiikki kovalevylle ja myy DVD:t ja CD-levyt pois.
Turhat tavarat kannattaakin myydä pois esimerkiksi Huuto.netissä. H&M:stä, Gina Tricotista ja muualta ostetut “ei-merkkivaatteet” kannattaa myydä pois suuremmissa paketeissa. Esimerkiksi “kolmekymppisen naisen kevätvaatepaketti” jossa on 15 eri vaatekappaletta voi hyvinkin löytää uuden omistajan useammalla kymmenellä eurolla. Merkkivaatteet kannattaa myydä erikseen tai sisällyttää sellaisten vaatteiden kanssa paketiksi, jotka eivät muuten menisi kaupaksi.
Sunnuntaihupia monelle on myös mennä kirpputorilla ostamaan tai myymään tavaroita. Pienet kipot, kulhot sekä kaikenmalliset vaatteet saattavat mennä kirppiksellä kaupaksi. Kannattaa kuitenkin varata kirpputoripöytä hyvissä ajoin, sillä parhaat paikat menevät jopa kuukausia etukäteen. Sunnuntai on paras päivä myydä vaatteensa kirppiksellä. Päivän päätteeksi turhasta tavarasta voi päästä eroon pitämällä “loppurysäyksen” jossa kaikki vaatteet ja tavarat myydään esimerkiksi 10 centin hintaan. Älä kuitenkaan odota huimaa tuottoa kirpputorilta ja muista, että oma vapaa-aikasi on sitä kalleinta aikaa, joten parempi vaihtoehto onkin myydä vaatteensa netissä.
