Vuonna 2009 otetaan pohjakosketus

Vuonna 2007 alakanut finassikriisi siirtyy vuonna 2009 pahimpaan vaiheeseen. Tuotannon ennustetaan lasekvan ensimmäisen kerran sitten 40-luvun.

Länsimaiden ja kehittyneiden maiden BKTn ennustetaan laskevan noin 0,5 prosenttia. Talouskriisi näkyy myös kehitysmaiden kasvussa. Maailman BKTn kasvu hidastuu 2%.

Tutkimuksien mukaan taantuman pahin vaihe ajoittuu vuoden 2009 keväälle. Talous alkaa jälleen kasvaa kesän jälkeen.

Read More

Kurssit ampaisevat USA:ssa

Osakekurssit saattavat nousta 18 prosenttia Yhdysvalloissa ensi vuonna, arvioidaan Barron´s-aikakauslehden kyselyssä. Kyselyn mukaan Standard & Poor´s 500 -indeksi nousisi noin 1045 pisteeseen.

Arviot perustuvat näkemyksiin, joita esittää 12 analyytikkoa ja investointipankkien edustajaa.

Heidän mukaansa maailman talous jatkaa luisuaan, mutta osakkeet kallistuisivat, koska kurssien alamäki on ”ylimitoitettu”.

Citigroupin osakeanalyytikon Tobias Levkovichin mukaan osakkeet kuitenkin saattavat sahata edestakaisin.