Ensi vuodesta on tulossa osakesijoittajille valoisa
Viime vuosi painuu historiaan pörssin heikoimpana. Vuosi 2009 näyttää kuitenkin S&Pn Sam Stovallin mukaan melko valoisalta. Hän uskoo, että pohjat nähtiin jo marraskuussa ja vuonna 2009 on odotettavissa noin 20% kasvua.
Stoval on tunnettu asiantuntija ja hän perustelee näkemystään viidellä seikalla.
1. Kurssilasku on ollut vuonna 2008 52 prosenttia. Tätä suurempaa romahdusta ei ole nähty sitten 30 luvun eikä Stoval usko vuoden 29-30 kaltaiseen katastrofiin.
2. Viimeisenä kuutena pahan laskun vuotena on vuotta seurannut noin 10% nousu seuraavan vuonna.
3. Nousumarkkinoiden voittojen häviämine ennustaa tuntuvaa vastareaktiota.
4. Osakkeet ovat todella halpoja, kuten on rahakin. Nyt kannattaa ostaa.
5. S&P 500 nousi noin 20% marraskuusta, mikä näyttää kovasti nousevilta markkinoilta. Vain kerran maailman historiassa tälläinen nousu on jatkunut laskulla.
“Vuoden 1932 jälkeen S&P 500 on vahvistunut nousumarkkinan ensimmäisenä vuotena keskimäärin 46 prosenttia ja kuronut takaisin keskimäärin 82 prosenttia edeltävän laskumarkkinan arvonlaskusta. En voi tietenkään taata, että markkinat toimivat tällä kertaa samalla tavalla, mutta menestyvä sijoittaja ottaa oppia historiasta - ja historia viittaa vahvaan kurssinousuun nousumarkkinan ensimmäisenä vuotena”, Stovall sanoo.
December 31st, 2008 at 5:07 am
Ensi vuodesta on tulossa osakesijoittajille valoisa | Sijoittaminen.eu - Os…
Vuosi 2008 jää aikakirjoihin yhtenä pörssihistorian synkimmistä. Ensi vuodesta on kuitenkin tulossa osakesijoittajille valoisa, ainakin jos Standard & Poor’sin sijoitusstrategiin Sam Stovalliin on luottaminen. Hän uskoo pörssin raapaiseen pohj…